Kääntämisen strategiat

15.1.2023 | Henry Laine

Melkeinpä kaikelle ihmisen harjoittamalle toiminnalle on ominaista se, että toiminnalla on jokin tarkka päämäärä mutta päämäärää ei tarvitse saavuttaa yhdellä ainoalla ja oikealla keinolla. Jos päämääränä on esimerkiksi puun kaataminen, metsuri voi kaataa puun mm. kirveellä tai moottorisahalla. Päätökseen voivat vaikuttaa monet tekijät: osaako metsuri käyttää paremmin kirvestä vai sahaa, onko moottorisahassa tarpeeksi polttoainetta, onko kirveen terä riittävän terävä jne.

Kääntäminen ei eroa puun kaatamisesta siinä mielessä, että molemmissa pyritään johonkin päämäärään tietyillä valinnanvaraisilla menetelmillä. Kääntämisen tarkoituksena on tuottaa käännös, mutta lopputulokseen vaikuttaa se, mitä menetelmiä eli käännösstrategioita käännösprosessin aikana hyödynnetään. Kääntämisen teoriassa nämä on yleensä jaettu globaaleihin ja lokaaleihin strategioihin.

Globaalit käännösstrategiat

Jos kääntämisen päämääränä on käännös, globaali käännösstrategia määrittää sen, minkälainen käännös on tarkalleen päämääränä. Esimerkiksi televisio-ohjelman tekstittäjälle on tärkeää, että käännös on tarpeeksi lyhyt, jotta ohjelman katsojat ehtivät lukea tekstitykset. Selkokielelle kääntävä puolestaan suosii yksinkertaisia virke- ja lauserakenteita, jotta käännöksen sisältö välittyy mahdollisimman helposti lukijoille. Globaalit käännösstrategiat asettavat siis puitteet kääntämiselle ja vaikuttavat kääntäjän tekemiin ratkaisuihin makrotasolla eli koko tekstin tasolla.

Käännösteoriassa on erityisesti keskusteltu kahdesta globaalista strategiasta, jotka määrittävät, miten kääntäjän on suhtauduttava kulttuurisiin eroihin. Jo 1800-luvulla saksalainen romantikko Friedrich Schleiermacher esitti näkemyksen, jonka mukaan kääntäjällä on kaksi vaihtoehtoa: hän joko tuo lukijan kirjailijan luo tai kirjailijan lukijan luo. Nykyään Schleiermacherin vaihtoehdot tai strategiat tunnetaan nimityksillä vieraannuttaminen ja kotouttaminen.

Vieraannuttamisessa on kyse pyrkiä säilyttämään mahdollisimman paljon käännettävän tekstin eli lähdetekstin kulttuurisista ominaispiirteistä. Näitä voivat olla kielensisäiset piirteet, kuten slangi, idiomit ja murteet. Kielenulkoisia piirteitä ovat puolestaan kaikki käsitteet, joihin tekstissä viitataan, kuten ihmiset, tavarat ja ideat. Jos kääntäjä esimerkiksi systemaattisesti kääntää lähdetekstin idiomeja sanatarkasti (esim. kick the bucket > potkaista ämpäriä) tai säilyttää viittauksia vieraisiin käsitteisiin (esim. fish and chips tai The Home Depot), hän noudattaa näiden osalta vieraannuttamisen globaalia strategiaa.

Vieraannuttamisen vastakohta on kotouttaminen, jolla pyritään piilottamaan vieraan kielen ja kulttuurin piirteitä. Esimerkiksi edellä mainittu englanninkielinen idiomi kick the bucket voi muuttua suomalaisille tuttuun muotoon potkaista tyhjää. Vieraat käsitteet fish and chips ja The Home Depot voidaan puolestaan korvata vastaavilla kotimaisilla käsitteille, kuten nakkiperunamuusilla ja K-Raudalla.

Vieraannuttaminen ja kotouttaminen eivät ole globaaleina strategioina toisiaan täysin poissulkevia, sillä ne muodostavat jatkumon kaksi ääripäätä. Käännös voidaan kategorisoida joko kotouttavaksi tai vieraannuttavaksi, mutta usein käännöksestä löytyy sekä vieraannuttavia että kotouttavia piirteitä: esimerkiksi kahdesta kotouttavasta käännöksestä toinen voi olla selvästi toista kotouttavampi eli sijaita lähempänä jatkumon kotouttavaa ääripäätä.

Globaalit strategiat ovat häilyviä, sillä välillä kääntäjä ei itse tiedosta, minkä strategian hän on oikeasti valinnut. Jos käännöksen globaali strategia halutaan valmiista käännöksestä selvittää, voidaan tutkia, minkälaisia ratkaisuja kääntäjä on tehnyt käännösprosessin aikana eli mihin paikallisiin käännösstrategioihin hän on turvautunut.

Paikalliset käännösstrategiat

Kun kääntäjä on valinnut jonkin globaalin strategian (joko tietoisesti tai tiedostamatta), hän pyrkii toteuttamaan sitä mikrotasolla eli tekstin yksittäisten kohtien tasolla. Yksittäisiä kohtia voivat olla mitkä tahansa lähdetekstin sanat, lausekkeet, lauseet ja virkkeet, mutta käännöstieteellisen tutkimuksen näkökulmasta kaikkein mielenkiintoisimpia ovat ne kohdat, jotka aiheuttavat kääntäjälle jonkinlaisen käännösongelman. Näitä ongelmia kääntäjä voi ratkoa erilaisten paikallisten käännösstrategioiden avulla.

Kaikille lähdetekstin piirteille (esim. murresanoille ja pronomineille) on olemassa omanlaisensa käännösstrategiat, joten tässä blogitekstissä ei ole mahdollista antaa täysin kattavaa kuvaa kaikista mahdollisista paikallisista käännösstrategioista. Yksi strategioita havainnollistava piirretyyppi ovat kuitenkin vieraisiin käsitteisiin viittaavat sanat ja lausekkeet eli ns. kielenulkoiset kulttuurisidonnaiset elementit, sillä niille löytyy käännösteoriasta kattavat strategialuokitukset. Kyseiset strategiat soveltuvat ainakin jossain määrin myös muiden piirteiden kääntämiseen.

Ruotsalainen käännöstieteilijä Jan Pedersen on julkaissut monografissaan (2011) kattavan listan paikallisia käännösstrategioita, jotka soveltuvat kielenulkoisten kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämiseen. Nämä elementit ovat sanoja ja lausekkeita, joilla viitataan kohdekulttuurille vieraisiin käsitteisiin. Suomalaisille lukijoille vähemmän tuttuja ovat esimerkiksi amerikkalaiset käsitteet Getty Center ja Obamacare. Amerikkalaiset puolestaan eivät todennäköisesti tunne suomalaisia käsitteitä Kiasma ja hyvinvointialue. Koska käännöksen potentiaaliset lukijat eivät tunne käsitteitä, tämän voidaan katsoa aiheuttavan käännösongelman.

Pedersen jakaa strategiansa kahteen kategoriaan sen mukaan, ovatko strategiat vieraannuttavia vai kotouttavia. Vieraannuttavia strategioita ovat säilytys, tarkennus ja käännöslaina. Kotouttavia strategioita ovat puolestaan käännössiirto, yleistys, korvaus ja poisjättö. Pedersenin listaan kuuluu lisäksi virallinen vastine, jonka hän katsoo olevan vieraannuttaminen ja kotouttamisen näkökulmasta neutraali strategia.

Säilytys

Säilytyksen idea on nimensä mukaisesti säilyttää vieraskielinen elementti käännöksessä eli siirtää se suoraan lähdetekstistä kohdetekstiin. Esimerkiksi amerikkalaiseen käsitteeseen viittaava englanninkielinen elementti cheesesteak voidaan yksinkertaisesti jättää kääntämättä ja käyttää samaa englanninkielistä nimitystä myös suomennoksessa. Elementin ei tarvitse kuitenkaan olla täysin muuttumaton, vaan se voidaan sopeuttaa kohdekielelle sopivaan muotoon. Esimerkiksi japanilainen elementti 布団 voidaan suomennoksessa kirjoittaa latinalaisilla aakkosilla (futon).

Koska vieras elementti siirretään suoraan lähdetekstistä kohdetekstiin, säilytys on Pedersenin strategioista kaikkein vieraannuttavin. Kääntäjä ei siis yritä avata elementin merkityssisältöä, vaan jää lukijan vastuulle ottaa selvää, minkälaiseen käsitteeseen elementti oikeasti viittaa.

Tarkennus

Tarkennus on toinen vieraannuttava strategia ja muistuttaa säilytystä: molemmissa vieraskielinen elementti siirretään lähdetekstistä kohdetekstiin. Strategioiden erona on kuitenkin se, että tarkennuksessa elementtiä laajennetaan uudella tiedolla. Esimerkiksi cheesesteak voidaan muuntaa muotoon cheesesteak-pikaruoka.

Edellisessä esimerkissä vierasta elementtiä on kuvailtu sen yläkäsitteellä: cheesesteak on erityisesti Philadelphiassa suosittu pikaruoka, jossa on sämpylän sisällä lihaa ja juustoa. Tarkennuksessa kääntäjä siis auttaa lukijaa ymmärtämään, minkälainen vieras käsite on kyseessä. Tekstistä riippuen lisätietoa voi olla enemmän tai vähemmän. Esimerkiksi erikoisalatekstien (oikeustiede, lääketiede jne.) kohdalla voi olla oleellista antaa jopa kokonainen määritelmä vieraalle käsitteelle.

Käännöslaina

Käännöslaina on vieraannuttavista strategioista viimeinen. Käännöslainassa on kyse kääntää vieras elementti niin, että kohdekielinen elementti muistuttaa rakenteeltaan mahdollisimman paljon lähdekielen elementtiä. Esimerkiksi cheesesteak on yhdyssana, joka koostu kahdesta substantiivista: cheese ja steak. Käännöslainaa hyödyntäen yhdyssana voidaan suomeksi muuntaa muotoon juustopihvi. Suomennos siis säilyttää englanninkielisen elementin morfologisen rakenteen: molemmat ovat kahdesta substantiivista muodostettuja yhdyssanoja.

Koska lähdekielen elementti korvataan kohdekielisellä elementillä, käännöslaina ei ole yhtä vieraannuttava kuin säilytys tai tarkennus, joissa vieraskielinen elementti säilyy ainakin jossain muodossa myös käännöksessä. Esimerkiksi juustopihvi näyttää paljon kotoperäisemmältä kuin cheesesteak.

Käännössiirto

Käännössiirto on strategiana melkein sama kuin käännöslaina, eli lähdetekstin rakenneosat yksi kerrallaan käännetään kohdekielelle. Erona on kuitenkin se, että kohdekielisen elementin ei tarvitse muistuttaa rakenteeltaan alkuperäistä elementtiä. Tämän takia käännössiirto onkin ensimmäinen kotouttava strategia Pedersenin listalla.

Kun käännöslainan kohdalla cheesesteak-elementti muuttui muotoon juustopihvi, käännössiirron tulos voisi olla esimerkiksi juustoinen pihvi. Alkuperäinen, kahdesta substantiivista muodostunut yhdyssana on korvattu substantiivilla (pihvi) ja sitä määrittävällä adjektiivilla (juustoinen). Alkuperäinen ja käännetty elementti eivät siis morfologisesti vastaa toisiaan.

Yleistys

Yleistys on käännössiirtoa kotouttavampi, sillä yleistyksen lopputuloksena syntyy käännös, josta on karsittu kaikki viittaukset vieraaseen elementtiin. Hyvin yksinkertainen esimerkki yleistyksestä on vaihtaa vieraan elementin paikalle yläkäsitteen nimitys. Esimerkiksi cheesesteak voidaan yksinkertaisesti korvata sen yläkäsitteellä pikaruoka.

Yleistyksen käytön ongelma on se, että käännöksestä tulee sisällöltään epätarkempi. Jos kaikki vieraat käsitteet korvataan tutuilla yläkäsitteillä, käännös myös menettää osan ominaispiirteistään ja muuttuu tasapaksuksi. Yleistys on kuitenkin yleinen strategia, ja käännöstieteen kirjallisuudessa onkin ehdotettu, että yleistäminen olisi kaikelle kääntämiselle ominainen piirre.

Korvaus

Korvauksessa on kyse siitä, että lähdekulttuurin elementti korvataan jollain vastaavalla kohdekulttuurin elementillä. Esimerkiksi vieras cheesesteak voidaan korvata suomalaisille tutulla kalakukolla. Molemmat ovat omille kulttuureilleen ominaisia käsitteitä.

Korvaus on melko stereotyyppinen kotouttava strategia, sillä nimensä mukaisesti korvauksessa vieraita lähdekulttuurin käsitteitä korvataan tutuilla kohdekulttuurin käsitteillä. Kääntäjän on kuitenkin oltava tarkkana, ettei hän aiheuta uskottavuusongelmia. Lukija voi hämmentyä, jos Yhdysvaltoihin sijoittuvan romaanin päähenkilö syö mämmiä, käy ostoksilla Prismassa ja kuuntelee Mattia ja Teppoa.

Poisjättö

Poisjätössä lähdetekstin elementti jätetään kokonaan pois käännöksestä. Esimerkiksi virkkeessä He was eating a cheesesteak elementti cheesesteak voidaan jättää kääntämättä, eli lopputulokseksi saadaan Hän söi. Koska vierasta elementtiä ei säilytetä eikä sitä korvata millään muullakaan elementillä, poisjätön voidaan katsoa olevan strategioista kaikkein kotouttavin.

Strategia soveltuu sellaisiin tapauksiin, joissa lähdetekstin elementti ei ole kovin keskeinen esimerkiksi kerronnan tai asiasisällön näkökulmasta. Audiovisuaalisessa kääntämisessä poisjättöä käytetäänkin usein, sillä pitkät tekstitykset eivät mahdu ruudulle eivätkä ohjelman katsojat muutenkaan ehtisi lukea niitä. Tällöin ensimmäisenä jätetään pois kaikkein epäolennaisin sisältö.

Virallinen vastine

Virallinen vastine on Pedersenin listassa ainoa neutraali strategia. Siinä on kyse löytää lähdetekstin elementille vastine, joka on jo yleisessä käytössä tai jonka käyttöä muuten suositetaan. Esimerkiksi suomalaisille instituutioille on olemassa sekä englannin- että ruotsinkieliset viralliset vastineet: Kotimaisten kielten keskus on englanniksi Institute for the Languages of Finland ja ruotsiksi Institutet för de inhemska språken.

Kääntäjän näkökulmasta virallisen vastineen käyttöön liittyy kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on tunnistaa ne lähdekielen elementit, joille voisi löytyä virallinen vastine kohdekielestä. Seuraava ongelma on löytää jostain kyseiset vastineet. Nykyään Internetistä on paljon hyötyä, mutta aina ei ole helppo selvittää, kuinka vakiintunut vastine-ehdokas loppujen lopuksi on.

Vieraannuttaminen vai kotouttaminen?

Vieraannuttamisella ja kotouttamisella on sekä hyviä että huonoja puolia. Vieraannuttavat käännökset pyrkivät kunnioittamaan alkuperäistä tekstiä ja sen kulttuuriympäristöä. Samalla joku voi kuitenkin kokea, että vieraat elementit haittaavat lukukokemusta. Kotouttavilla käännöksillä ei tätä ongelmaa ole, sillä kotouttamisella pyritään käännöksen sujuvuuden parantamiseen: kun tekstissä ei ole lukijalle vieraita elementtejä, tekstiä on nopeampi ja helpompi lukea. Samalla kuitenkin menetetään piirteitä, jotka tekevät tekstistä vieraan ja ainutlaatuisen.

Globaalin strategian valinta vaikuttaa automaattisesti paikallisten strategioiden valintaan. Jos päämääränä on vieraannuttava käännös, suositaan vieraannuttavia paikallisia strategioita. Jos käännöksen taas pitää olla kotouttava, on käytettävä kotouttavia paikallisia strategioita. Aina käännöksen ei tosin tarvitse olla kotouttava tai vieraannuttava, vaan kääntäjä voi harkintansa mukaan hyödyntää paikallisia strategioita molemmista kategorioista. Lopputuloksena voi olla jopa täysin neutraali käännös.

Kirjallisuutta aiheesta

Nedergaard-Larsen, Birgit. 1993. Culture-bound problems in subtitling. Perspectives: studies in translatology, 1:2. 207–241.

Pedersen, Jan. 2011. Subtitling norms for television: an exploration focussing on extralinguistic cultural references. Amsterdam & Philadelphia: Benjamins.