Kääntämisen normit

12.2.2023 | Henry Laine

Onko koskaan tullut ajateltua, millä puolella jalkakäytävää pitäisi kulkea? Ennen tieliikennelaista löytyi maininta, että jalankulkijan pitäisi käyttää jalkakäytävän oikeaa puolta. Lain nykyisestä versiosta ei kyseistä momenttia enää löydy, joten lain puitteissa molempien puolien käytön pitäisi olla sallittua. Silti suurin osa ihmisistä käyttänee tien oikeaa puolta.

Toisin kuin voisi kuvitella, kääntämiselle ei ole olemassa kiveen hakattuja sääntöjä, jotka yleisesti määräisivät oikean kääntämistavan. Eri kääntäjät voivat toimia samantapaisissa tilanteissa eri tavoilla. Esimerkiksi yksi kääntäjä voi pitäytyä tiukasti lähdetekstin muodossa, kun taas toinen kääntäjä voi samassa tilanteessa ottaa enemmän vapauksia. Kääntäjien käyttäytymisessä on kuitenkin mahdollista löytää toistuvia malleja, joita tietyt kääntäjät hyödyntävät tietyissä tilanteissa. Kääntäjien toimintaa ohjaavatkin erilaiset käännösnormit.

Preskriptiiviset ja deskriptiiviset normit

Käännöstieteen perinteessä oli ennen vallalla ajatus, että käännöstieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa ohjeita ja suosituksia, joita kääntäjät voivat noudattaa. Myöhemmin tämän ns. preskriptiivisen ajattelutavan rinnalle nousi vastakkainen suuntaus, jossa oli tärkeää arvottamisen sijaan kuvata kääntämistä mahdollisimman objektiivisesti. Tarkoituksena ei enää ollut kertoa kääntäjille, miten heidän pitäisi toimia, vaan tärkeintä oli kuvata, miten kääntäjät oikeasti toimivat. Nykyisin käännöstieteen ilmiöitä pyritäänkin tarkastelemaan kuvailevasta eli deskriptiivisestä näkökulmasta.

On tärkeää erottaa toisistaan kaksi normityyppiä, jotka mukailevat käännöstieteen kahta suuntausta. Preskriptiiviset normit ovat sääntöjä, joita jokin taho odottaa ihmisten noudattavan. Esimerkiksi Suomen laki on suuri kokoelma preskriptiivisiä normeja, sillä säädöskokoelmassa määritellään tarkasti puitteet sille, miten suomalaiset voivat tietyissä tilanteissa toimia. Lakiin on esimerkiksi kirjattu, että polkupyöräilijän pitäisi ajon aikana käyttää kypärää.

Vastaavasti kääntäjiä sitovat tietyt preskriptiiviset normit. Jos suomennetaan asiatekstejä, kääntäjän on noudatettava suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä eli käytettävä yleiskieltä: välimerkkien on oltava oikeilla paikoillaan, eikä tekstissä voi olla murteellisia ilmaisuja. Jos laaditaan auktorisoituja käännöksiä, kääntäjällä on vielä vähemmän liikkumavaraa. Kyseistä toimintaa säädellään yleisellä tasolla jopa lailla, mutta myös suoria, käännöstapaa koskevia määräyksiä löytyy esimerkiksi Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton laatimista Auktorisoidun kääntäjän ohjeista. Niissä määritellään, miten mm. vieraskielisten tutkintojen ja laitosten nimet pitää kirjata käännökseen.

Kun käännöstieteessä siirryttiin preskriptiivisestä ajattelusta deskriptiiviseen, myös käännösnormin käsitteelle tarvittiin uusi määritelmä. Tämän loi israelilainen käännöstieteilijä Gideon Toury (ks. 1995), joka katsoi, että käännösnormilla voidaan tarkoittaa sosiologian mukaista käyttäytymisnormia. Normi määrittää, minkälainen toiminta on sallittua tai mahdollista tietyn yhteisön jäsenten keskuudessa. Deskriptiivinen käännösnormi siis kertoo, miten kääntäjät toimivat tietynlaisissa tilanteissa.

On tärkeää huomata, että deskriptiivisen normin ei tarvitse olla kirjoitettu ylös mihinkään. Suomalaisille näkymättömiä normeja ovat esimerkiksi ne, että ei etuilla jonossa tai aleta tinkiä hinnasta ruokakaupassa. Jossain muussa kulttuurissa kyseinen toiminta voisi hyvinkin olla sallittua eli normaalia. Toisaalta ihmiset voivat toimia lain eli preskriptiivisen normin vastaisesti, jos kyseinen toiminta on yhteisön keskellä hyväksyttyä. Lain mukaan pyöräillessä pitää käyttää kypärää, mutta koska kyseisen lain rikkomisesta ei rangaista, moni jättää kypärän kotiin.

Toinen tärkeä seikka on huomata, että normit eivät ole ikuisia vaan voivat muuttua ajan myötä. Suomen kielessä on esimerkiksi siirrytty käytäntöön, että tulevien eurooppalaisten monarkkien nimiä ei enää suomenneta. Ison-Britannian uusi kuningas Charles tunnetaan suomeksikin samalla nimellä. Kuitenkin vanhojen monarkkien kohdalla noudatetaan vanhaa normia. Ruotsin kuningas Carl Gustaf muutetaan aina suomeksi muotoon Kaarle Kustaa.

Koska deskriptiiviset normit ovat näkymättömiä eivätkä aina noudata preskriptiivisiä normeja, ainoa luotettava keino tutkia deskriptiivisiä normeja on havainnoida ihmisten käyttäytymistä. Voitaisiin esimerkiksi selvittää, onko alkaa tekemään -rakenne yleistynyt suomalaisten huolitellussa kielenkäytössä. Ennen oli voimassa suositus eli preskriptiivinen normi, että kyseistä rakennetta pitää välttää ja että oikea muoto on alkaa tehdä. Nykyisin yleiskielessä on siis mahdollista käyttää molempia rakenteita, mutta todennäköisesti kirjoittajat (esim. kääntäjät) yhä kaihtavat alkaa tekemään -rakennetta.

Deskriptiivisten normien luokittelu

Erilaisia deskriptiivisiä käännösnormeja voidaan havainnollistaa luokittelemalla niitä. Yhden tavan on laatinut deskriptiivisen normiajattelun isä eli Gideon Toury (1995), joka jakaa normit kolmeen päätyyppiin: ennakkonormeihin, alkunormeihin ja toimintanormeihin.

Ennakkonormit

Ennakkonormit määrittävät sitä, minkälaisilla teksteillä on mahdollisuus tulla käännetyiksi ja tehdäänkö käännökset suoraan alkuperäiskielestä vai epäsuorasti yhden tai useamman välikielen kautta. Esimerkiksi Suomessa englanninkielistä kirjallisuutta suomennetaan kaikista eniten ja kyseisiä tekstejä harvemmin käännetään mistään muusta kuin alkuperäiskielestä. Sen sijaan pienemmistä kielistä (esim. japanista) käännetään paljon vähemmän. Näistä käännöksistä moni on myös voitu tehdä välikielen kautta, joka nykyisin on yleensä englanti. Ennen vanhaan myös ruotsi toimi usein välikielenä.

Ennakkonormeja on käännöstieteessä jo jonkin verran tutkittu. Esimerkiksi Laura Ivaska on väitöskirjassaan (2020) tarkastellut juuri epäsuoria käännöksiä ja niihin liittyviä asenteita. Hän tutki mm. sitä, kuinka paljon kreikkalaista kirjallisuutta on suomennettu välikielen kautta ja miten epäsuoriin käännöksiin on Suomessa suhtauduttu. Hän sai selville, että aikavälillä 1952–2004 julkaistuista käännöksistä reilut puolet on tehty välikielen kautta. Lisäksi hän sai selville, että kustantamot ja kriitikot näkevät epäsuoran kääntämisen yleisesti negatiivisena asiana. Ennakkonormien osalta voidaan siis todeta, että Suomessa käännetään myös epäsuorasti mutta tämä toiminta nähdään vähempiarvoisena kuin suora kääntäminen.

Alkunormit

Alkunormit hallitsevat sitä, miten kääntäjät suhtautuvat lähde- ja kohdekulttuurien normeihin. Jos kääntäjät ovat uskollisia lähdekulttuurin normeille, he pyrkivät mukailemaan mahdollisimman tarkasti lähdetekstiä ja sen piirteitä. Touryn termein tämä tapa johtaa adekvaattiseen käännökseen. Jos kääntäjät sen sijaan ovat uskollisia kohdekulttuurin normeille, he pyrkivät muokkaamaan käännöksestä sellaisen, joka ei eroa alkuperäisistä kohdekielellä kirjoitetuista teksteistä. Tämä tapa johtaa hyväksyttävään käännökseen.

Adekvaattisuuden ja hyväksyttävyyden ei pitäisi merkittävästä erota niistä käsitteistä, joita käännöstieteessä kutsutaan vieraannuttamiseksi ja kotouttamiseksi ja joita on jo aikaisemmassa blogitekstissä käsitelty. Vieraannuttaminen on käännösstrategia, jolla pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon lähdetekstin piirteistä, kuten murresanoista ja vieraista käsitteistä. Kotouttaminen puolestaan on päinvastainen strategia, jolla pyritään piilottamaan vieraat piirteet ja korvaamaan ne vastaavilla kotoperäisillä.

Vieraannuttamista ja kotouttamista on tutkinut ruotsalainen käännöstieteilijä Jan Pedersen (2011). Hän tarkasteli ilmiötä audiovisuaalisen materiaalin avulla, joka koostui englanninkielisten elokuvien ja televisiosarjojen tekstityksistä ruotsiksi ja tanskaksi. Tutkimuskohteeksi olivat valikoituneet ilmaukset, jotka viittaavat lähdekulttuurille ominaisiin käsitteisiin (esim. Purple Heart 'Yhdysvaltain armeijan kunniamerkki'). Tutkimuksen avulla Pedersen sai selville, että kääntäjät olivat pyrkineet säilyttämään käännöksissään viittaukset vieraisiin käsitteisiin. Näiden kääntäjien kohdalla alkunormi on siis vieraannuttaminen eli pyrkimys adekvaattisiin käännöksiin.

Toimintanormit

Toimintanormit koskevat itse käännösprosessia. Ne luovat raamit sille, minkälaisia käännösratkaisuja tehdään makro- ja mikrotasolla. Makrotason päätökset koskevat koko tekstiä ja vaikuttavat siihen, käännetäänkö alkuperäinen teksti kokonaan vai osittain ja miten käännökseen valikoitunut tekstimassa jäsennellään. Esimerkiksi tekstin osioiden järjestystä voidaan muuttaa tai kokonainen osio jättää kääntämättä. Mikrotason päätökset puolestaan vaikuttavat tekstin yksittäisiin kohtiin. Tällöin normit vaikuttavat esimerkiksi siihen, millä kohdekielen sanoilla korvataan tietyt lähdekielen sanat.

Koska toimintanormit ovat niin laaja ilmiö, niitä on helppo lähteä tutkimaan. Esimerkiksi omassa pro gradu -tutkielmassani (Laine 2021) olen tarkastellut persoonapronominien kääntämistä. Tutkin kaunokirjallisen materiaalin avulla sitä, kuinka japanin yksikön ensimmäisen persoonan pronomineja (watashi, ore, boku jne.) on käännetty suomeen joko suoraan alkuperäiskielestä tai epäsuorasti englannin kautta. Tarkoituksena oli siis selvittää, onko ns. suorien ja epäsuorien kääntäjien käännösratkaisuissa eroja eli noudattavatko kääntäjätyypit eri toimintanormeja. Lyhyesti voidaan todeta, että eivät noudata: molemmat kääntäjätyypit olivat suosineet yleiskielen minä-pronominia, vaikka muita variantteja (esim. mä ja mie) olisi ollut mahdollista käyttää.

Tulevaisuuden normit

Preskriptiiviset käännösnormit ovat suosituksia, joita kääntäjien odotetaan noudattavan. Täten ne voivat vaikuttaa suoraan deskriptiivisiin normeihin, jotka kuvaavat, miten kääntäjät tapaavat toimia. Normien avulla onkin mahdollista ennustaa kääntäjien käyttäytymistä. Jos otostutkimuksen avulla on saatu selvitettyä jotain kääntäjäryhmää koskeva deskriptiivinen käännösnormi, voidaan olettaa, että suurin osa ryhmään kuuluvista kääntäjistä noudattaa kyseistä normia ja laatii norminmukaisia käännöksiä. Tämä koskee myös tulevia kääntäjiä ja käännöksiä.

Käännösnormit eivät ole ikuisia. Preskriptiivisten normien sanelijat voivat muuttaa kantaansa, jolloin vanhat normit korvataan uusilla tai puretaan kokonaan. Deskriptiiviset normit puolestaan muuttuvat silloin, kun suurin osa kääntäjistä omaksuu uuden tavan toimia. Jäljelle jäävät kuitenkin vanhat käännökset, jotka ilmentävät ajan mukaisia ihanteita ja aikaisempien normien mukaista käännöstapaa.

Lähteitä ja muuta kirjallisuutta

Chesterman, Andrew. 1997. Memes of translation: the spread of ideas in translation theory. Amsterdam & Philadelphia: Benjamins.

Ivaska, Laura. 2020. A mixed-methods approach to indirect translation: a case study of the Finnish translations of Modern Greek prose 1952–2004. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/handle/10024/150755.

Laine, Henry. 2021. An I for an AI: a corpus-based study on the (in)direct translation of Japanese first-person singular pronouns into Finnish. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24707.

Pedersen, Jan. 2011. Subtitling norms for television: an exploration focussing on extralinguistic cultural references. Amsterdam & Philadelphia: Benjamins.

Toury, Gideon. 1995. Descriptive translation studies and beyond. Amsterdam & Philadelphia: Benjamins.