Käännöksen tarkoitus

4.4.2023 | Henry Laine

Yleensä jokin palvelu ostetaan sen takia, että sitä tarvitaan mutta ei osata itse tuottaa. Esimerkiksi rikkoutunut sähkölaite viedään korjaajalle, joka ymmärtää laitteista ja osaa korjata niitä. Samalla tavalla kääntäjille lähetetään tekstejä, joista halutaan käännökset vieraille kielille.

Asiakas on aina oikeassa, mutta asiakas ei aina tiedä, mitä hän haluaa. On itsestään selvää, että kääntämisen tarkoituksena on tuottaa käännös. Samasta lähdetekstistä on kuitenkin mahdollista tuottaa ääretön määrä erilaisia käännöksiä, joten kääntäjän täytyy tietää, minkälaisen käännöksen asiakas itse asiassa haluaa tai tarvitsee. Käännöksen luonne vaikuttaa käännöksen laatuun, mikä puolestaan vaikuttaa automaattisesti käännöksen hintaan.

Skoposteoria

Kääntämisellä on aina jonkinlainen tarkoitus. Tämä on ydinajatus Hans J. Vermeerin alkujaan 1970-luvulla ideoimassa teoriassa, joka tunnetaan käännöstieteessä nimellä skoposteoria. Skopos on kreikkaa ja tarkoittaa yksinkertaisesti tarkoitusta.

Käännöksen skopos eli tarkoitus liittyy tiukasti siihen, minkälainen päämäärä käännöksellä halutaan saavuttaa. Päämäärä vaikuttaa siihen, minkälaisia menetelmiä kääntäjä hyödyntää käännösprosessissaan ja minkälaiseksi käännös muodostuu prosessin päätteeksi. Tästä hyvä esimerkki on verrata auktorisoitua kääntämistä ns. tavalliseen kääntämiseen, sillä auktorisoidussa kääntämisessä kääntäjä joutuu turvautumaan käännösratkaisuihin, jotka olisivat omituisia tavallisessa kääntämisessä.

Auktorisoidussa kääntämisessä pitäydytään vieraannuttavissa käännösstrategioissa ja pyritään laatimaan lähdetekstille mahdollisimman uskollinen käännös. Kääntäjä ei saa esimerkiksi muokata tekstin sisältöä tai korjata sen sisältämiä virheitä. Näin käännöksen käyttäjä eli viranomaistaho saa mahdollisimman luotettavan kuvan lähdetekstistä.

Tavallisessa kääntämisessä puolestaan kääntäjä voi usein vapaasti valita vieraannuttavien ja kotouttavien strategioiden väliltä. Kääntäjä voi muokata lähdetekstin sisältöä, jos se katsotaan jostain syystä tarpeelliseksi. Kääntäjä myös korjaa tekstissä esiintyvät virheet, jos hän niitä sattuu havaitsemaan. Sujuvalla lukukokemuksella onkin yleisesti merkittävä rooli tavallisessa kääntämisessä.

Tekstityypit

Jokaisella tekstillä – ei pelkästään käännöksillä – on jonkinlainen tarkoitus eli päämäärä, johon tekstin kirjoittaja haluaa pyrkiä. Skoposteoriaan liittyy osateoria, jonka avulla on mahdollista pyrkiä määrittämään tekstien tarkoituksia yleistasolla.

Tekstien viestinnällisiä tarkoituksia kuvaavat Katharina Reissin tekstityypit, joita on kolmea lajia: informatiivisia, ekspressiivisiä ja operatiivisia. Teorian mukaan jokainen teksti pyrkii välittämään lukijoille jotakin, ja riippuu tekstistä, mitä tämä jotakin on.

Informatiiviset tekstit pyrkivät nimensä mukaisesti jakamaan informaatiota eli tietoa, ja tärkeintä on tekstin sisältö. Esimerkiksi uutisessa kerrotaan neutraalisti jostain maailman tapahtumasta. Tieteellisessä artikkelissa puolestaan selostetaan aikaisempaa teoriaa ja luodaan tutkimukseen perustuvaa uutta tietoa.

Ekspressiiviset tekstit pyrkivät jakamaan tunteita. Tällaisissa teksteissä tärkeintä on se, miten teksti on muotoiltu. Romaanissa voi esimerkiksi olla luovia yhdyssanoja, joita ei esiinny yleisessä kielenkäytössä. Runossa puolestaan sanat on voitu valita loppusoinnun perusteella.

Operatiiviset tekstit pyrkivät jakamaan toimintamalleja. Tekstin avulla pyritään saamaan lukija toimimaan halutulla tavalla. Esimerkiksi käyttöohjeella opastetaan ihmisiä käyttämään laitetta oikein ja turvallisesti. Mainoksen tarkoitus on vastaavasti myydä jotain tuotetta tai palvelua, eli saada ihmiset ostamaan niitä.

Tekstin ei ole pakko kuulua vain yhteen tekstityyppiin, vaan usein teksteillä on piirteitä jokaisesta näistä. Esimerkiksi matkailuesitteet ovat sekä informatiivisia että operatiivisia: esite jakaa tietoa matkakohteesta, kuten nähtävyyksistä ja palveluista, mutta samalla esite toimii matkakohteen mainoksena. Alla on esimerkkejä erilaisista teksteistä ja niiden tekstityyppipiirteistä.

Käännöksen lukijat

Katharina Reissin tekstityypit ovat hyvä lähtökohta, kun jonkin tekstin tarkoitusta lähdetään määrittämään. Tekstityypin lisäksi tarvitaan kuitenkin muuta tietoa tekstistä ja sen käyttöympäristöstä. Käännöksen tarkoitusta voidaan rajata miettimällä, ketkä ovat käännöksen todennäköisimpiä lukijoita.

Lähde- ja kohdeteksteillä ei aina tarvitse olla samat tarkoitukset. Tämä itse asiassa pätee lähes kaikkeen kääntämiseen, sillä harvoin käännöksillä ja niiden lähdeteksteillä on täsmälleen samat lukijat. Kääntäminen on viestinnällisen sisällön siirtämistä kieleltä toiselle, joten lukijat ovat ainakin eri kielten puhujia.

Hyvin usein lukijat edustavat eri kulttuureja, kuten suomalaista, ruotsalaista, saksalaista, amerikkalaista tai australialaista kulttuuria. Eri kulttuurien ihmisille on muodostunut omat arvonsa ja käsityksensä. Tämän takia kääntämisessä tarvitaan kielellisen osaaminen lisäksi tuntemusta kulttuureista ja niiden eroista. Suomalaisessa mainoksessa voidaan esimerkiksi vedota perisuomalaisiin käsitteisiin, kuten sisuun, saunaan tai talveen, kun halutaan korostaa jonkin tuotteen kotimaisuutta. Nämä käsitteet eivät nostata samoja mielikuvia, jos lukijat ovatkin englanninkielisiä intialaisia tai eteläafrikkalaisia.

Kun lukijoiden kulttuuritausta on selvillä, voidaan miettiä, onko käännös tarkoitettu kulttuurin sisällä kaikille ihmisille vai vain tietylle ihmisryhmälle. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaista käännöksen kielen pitää olla. Jos potentiaalinen lukija voi olla kuka tahansa, pitää kielenkin olla helposti ymmärrettävää. Jos lukijat taas kuuluvat suppeaan ryhmään, kielenkäyttö pitää räätälöidä heidän tarpeisiinsa ja odotuksiinsa.

Edellä mainitun esimerkkinä voidaan ottaa kehon terveydestä kertova teksti. Lukijakunnan tietäminen auttaa siinä, minkälaisia termejä olisi hyvä käyttää käännöksessä. Jos lukijat ovat tavallisia suomalaisia, voi olla perusteltua käyttää suomenkielisiä termejä. Jos lukijat ovat suomalaisia terveydenhuollon ammattilaisia, kuten lääkäreitä, käännöksessä voidaan käyttää alalle vakiintuneita vieraskielisiä termejä. Näillä on yleensä juurensa joko latinassa tai kreikassa: infektio ('tulehdus'), arteria ('valtimo'), nervus ('hermo'), ligamentti ('nivelside'), lymfooma ('imukudossyöpä') jne.

Toimeksiannon vaikutus käännökseen

Toimeksianto on käännöksen tilaajan muotoilema esitys siitä, mitä hän haluaa kääntäjän tekevän. Yksinkertaisimmillaan toimeksiannon sisällöstä pitää käydä selväksi, mitä käännetään, mille kielelle ja mihin mennessä. Tällainen toimeksianto jättää kuitenkin kääntäjän oman harkinnan varaan, minkälaisen käännöksen tulisi olla eli mikä on käännöksen todellinen tarkoitus. Ilman toimeksiantajan ohjeita kääntäjä toimii todennäköisesti oletusarvojen varassa.

Kääntäjän näkökulmasta oletuksena on, että käännös muistuttaa mahdollisimman paljon lähdetekstiä. Yleistasolla tätä voidaan havainnollistaa tekstityyppien avulla. Jos lähdeteksti on esimerkiksi informatiivinen, niin myös käännös on todennäköisesti informatiivinen. Vastaavasti jos lähdeteksti on operatiivinen tai ekspressiivinen, kääntäjä olettaa, että myös käännöksen pitää kuulua samaan tekstityyppiin.

Kääntäjä olettaa, että kohdetekstin lukijoilla on mahdollisimman paljon yhteistä lähdetekstin lukijoiden kanssa. Jos lähdetekstin on esimerkiksi lääketieteen tutkimusartikkeli, joka on julkaistu alan lehdessä, kääntäjällä tulee ensimmäisenä mieleen, että myös käännöksen lukijat ovat alan asiantuntijoita.

Kääntäjä pystyy yleensä päättelemään lukijoiden kansallisuuden kohdekielen perusteella. Jos kohdekieli on suomi, ovat lukijat todennäköisesti kansallisuudeltaan suomalaisia. Monikansallisiin kieliin päin käännettäessä tämä ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Jos kohdekieli on englanti, kansallisuuksia on lukemattomia: britit, irlantilaiset, yhdysvaltalaiset, kanadalaiset, maltalaiset, hongkongilaiset jne. Englanninkielisiä tekstejä on voitu suunnata jopa suomalaisille tai ruotsalaisille, esimerkiksi Espanjassa vieraileville turisteille.

Jos käännöksen pitää olla tarkalleen tietynlainen, toimeksiantajan on hyvä antaa riittävästi tietoa käännöksen käyttöympäristöstä. Kun kääntäjä esimerkiksi tietää, että käännöksen lukijat ovat ruotsalaisia, hän osaa välttää suomenruotsalaisia sanoja, jotka vaikuttavat käännöksen ymmärrettävyyteen.

Toimeksiantaja voi myös kertoa käännöstä koskevista rajoitteista. Hän voi esimerkiksi vaatia, että käännöksen kielen tulee olla sukupuolineutraalia. Ruotsiin päin käännettäessä tämä rajoitus voidaan ottaa huomioon esimerkiksi käyttämällä sukupuolineutraalia yksikön kolmannen persoonan pronominia hen.

Käännöksen laatu ja hinta

Kääntäjälle on tärkeää hänen ammattiylpeytensä. Hän haluaa laatia käännöksiä, jotka laadultaan kuvaavat hänen taitojaan kääntäjänä. Aina käännöksen ei kuitenkaan tarvitse edustaa parasta mahdollista laatua, vaan riittää, että käännöksestä käy ilmi lähdetekstin tärkein sisältö.

Käännöksen laatu vaikuttaa automaattisesti käännöksen hintaan. Jos halutaan viimeisen päälle hiottu käännös, se tulee maksamaan enemmän kuin ns. karkea käännös. Tämä johtuu yksinkertaisesti kääntämiseen käytetystä ajasta: aikaa kuluu esimerkiksi virke- ja lauserakenteiden hiomiseen tai parhaiden mahdollisten termien etsimiseen.

Yleensä ei ole mitään järkeä siinä, että kääntäjä pitäytyy parhaassa mahdollisessa laadussa, jos käännöksen käyttötarkoitus ei tätä vaadi. Jos kustantaja haluaa esimerkiksi tietää, mitä vieraskielisessä kirja-arvostelussa sanotaan yhtiön julkaisemasta kirjasta, tilattavan käännöksen ei todennäköisesti tarvitse olla laadultaan paras mahdollinen. Riittää, että käännöksestä käy ilmi, mitä mieltä arvostelija on ollut kirjasta.

Käännöksen toimeksiantajan on hyvä ilmoittaa kääntäjälle selkeästi, jos käännöksen ei tarvitse olla paras mahdollinen. Tällöin kääntäjä voi ottaa käännöksen laadun huomioon hinnoittelussa. Laadusta ei kuitenkaan kannata tinkiä, jos käännöksen käyttötarkoitus vaatii mahdollisimman hyvää laatua. Tällaisessa tapauksessa karkea käännös voi olla tilaajalle yhtä kuin arvoton, sillä liian huono käännös ei täytä viestinnällistä tehtäväänsä.

Lopuksi

Yhdestä samasta lähdetekstistä on mahdollista laatia lukematon määrä erilaisia käännöksiä. Riippuukin käännöksen käyttötarkoituksesta, minkälainen käännös missäkin tilanteessa halutaan lopputulokseksi. Pitääkö käännöksen esimerkiksi välittää tietoa, toimia viihdykkeenä vai myydä tuotteita tai palveluja?

Suppeidenkin tietojen avulla kääntäjä pystyy luomaan jonkinlaisen kuvan käännöksen käyttötarkoituksesta. Ongelmia tulee, jos kääntäjällä ja käännöksen toimeksiantajalla on erilaiset kuvat käännöksen käyttötarkoituksesta. Tämän takia toimeksiantajan pitäisi aina tarjota mahdollisimman paljon tietoa siitä, minkälainen viestinnällinen tehtävä käännöksellä halutaan saavuttaa.

Jos toimeksiantaja ei automaattisesti tarjoa riittävästi tietoa käännöksen kontekstista, kääntäjällä on ammattieettinen vastuu pyytää nämä tiedot toimeksiantajalta. Kääntäjä voi myös tietopohjansa avulla tarjota suosituksia, jos toimeksiantaja ei osaa sanoa, minkälainen käännöksen pitäisi olla. Näin saavutetaan käännös, joka oikeasti vastaa toimeksiantajan tarpeita.

Lähteitä ja muuta kirjallisuutta

Munday, Jeremy. 2008. Introducing translation studies: theories and applications. 2., uudistettu painos. New York: Routledge.

Reiss, Katharina & Vermeer, Hans J. 2014 [1984]. Towards a general theory of translational action: skopos theory explained. Kääntänyt Christiane Nord. New York: Routledge.