Asiantunteva kääntäjä

10.7.2022 | Henry Laine

Käännöstieteessä on jo tovi sitten omaksuttu näkemys, että kääntäjällä on oltava tiettyjä tietoja ja taitoja – eli kompetensseja –, jotta hän kykenee onnistuneesti harjoittamaan ammattimaista käännöstoimintaa. Näitä ovat mm. kielikompetenssi, käännöskompetenssi ja erikoisalakompetenssi. Käännösalan ongelmana on kuitenkin se, että kääntäjän ammattinimikettä ei ole suojattu lailla eli kuka tahansa voi toimia kääntäjänä ilman, että hän on omaksunut kaikki tarvittavat kompetenssit. Voidaan ehkä puhua valekääntäjistä samalla tapaan kuin hoitoalalla voidaan puhua valelääkäreistä.

Ammattilainen vai asiantuntija?

Kääntäjiä voidaan luokitella useasta eri näkökulmasta. Jos tarkastellaan sitä, hankkiiko kääntäjä elantonsa kääntämällä, kääntäjät voidaan jakaa ammattilaisiin ja harrastelijoihin. Täten ammattikääntäjällä tarkoitetaan tässä henkilöä, joka ansaitsee ainakin osan elannostaan tekemällä käännöstöitä. Vastaavasti harrastelijakääntäjä kääntää vapaaehtoisesti omaksi tai muiden huviksi. Esimerkiksi fanikääntäjät kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.

Toinen tapa luokitella kääntäjiä on tarkastella heidän kompetenssejaan. Mitä vähemmän kääntäjä on omaksunut kääntämisessä tarvittavia tietoja ja taitoja, sitä pienemmällä todennäköisyydellä hän kykenee tuottamaan laadukkaita käännöspalveluja. Esimerkiksi kääntämisen uudet yliopisto-opiskelijat ovat lähes aina noviisikääntäjiä. Opintojen edetessä heidän kykynsä kuitenkin kehittyvät, ja he alkavat omaksua rooliaan kääntämisen asiantuntijoina. Asiantuntijakääntäjän tunnistaakin siitä, että hän pystyy laatimaan käännöksiä, jotka ovat kieleltään hyviä ja täyttävät omat kommunikatiiviset vaatimuksensa (esim. tiedon välittämisen vaatimus asiatekstien kohdalla).

On tärkeää huomata, että nämä kaksi luokitteluperustetta eivät ole toisiaan poissulkevia. Kääntäjä voi olla täysin pätevä, vaikkei hän veloita käännöksistään mitään (harrastelija-asiantuntijakääntäjä). Vastaavasti kääntäjä voi tienata elantonsa kääntämällä, vaikkei hän vielä ole omaksunut kaikkia työssä tarvittavia kompetensseja (noviisiammattikääntäjä). Koska kääntäjä ei ole suojattu ammattinimike (auktorisoitua kääntäjää lukuun ottamatta), käännöspalvelun ostaja ei voi aina olla varma, onko kääntäjä loppujen lopuksi pätevä. Jos ostaja ei ymmärrä lähde- tai kohdekieltä, hän ei myöskään voi varmistaa käännöksen oikeellisuutta.

Asiantuntijuuden osa-alueet

Kukaan ei ole asiantuntija syntyessään, vaan asiantuntijan kompetenssit on sisäistettävä tavalla tai toisella. Kolme keskeistä kääntäjän kompetenssia ovat kielikompetenssi, käännöskompetenssi ja erikoisalakompetenssi. Käännösalalla näiden omaksuminen yleensä tapahtuu joko suorittamalla kielten tai kääntämisen korkeakoulututkinto tai harjoittamalla käännöstoimintaa riittävän pitkään.

Kielikompetenssi

Kielikompetenssi on edellytyksenä sille, että kääntäjä ymmärtää käännettävän tekstin (eli lähdetekstin) kielellisen sisällön ja että hän kykenee tuottamaan oikeakielisen käännöksen (eli kohdetekstin). Erityisesti kääntämisen korkeakouluopinnoissa sekä lähdetekstin että kohdetekstin kielen osaamisvaatimukset on otettu huomioon: esimerkiksi suomalainen kääntämisen opiskelija suorittaa pakollisia kursseja sekä vieraassa kielessä (esim. englannissa tai saksassa) että äidinkielessään suomessa.

Jonkun tietyn kielen opiskelija puolestaan perehtyy pakollisena ainoastaan opiskelemaansa kieleen, olipa se äidinkieli tai vieras kieli. Hän voi kuitenkin hankkia vaaditun kompetenssin opiskelemalla kääntämisessä tarvittavaa toista kieltä vapaaehtoisesti sivuaineenaan. Kielten ja kääntämisen korkeakouluopiskelijat voivat täten osoittaa kielikompetenssinsa tutkintotodistuksen muodossa. Sitä vastoin itseoppineella kääntäjällä ei välttämättä ole minkäänlaista muodollista todistusta riittävästä kielitaidosta.

Käännöskompetenssi

Kielitaidon lisäksi kääntäjän on osattava siirtää lähdetekstin sisältö kohdekielelle. Tämä käännöskompetenssi hankitaan kääntämistä harjoittelemalla ja harjoittamalla. Kääntämisen korkeakouluopintoihin sisältyy runsaasti käytännönläheistä kääntämistä, joka kattaa hyvinkin erilaisia tekstejä – aina kaunokirjallisuudesta erikoisalojen artikkeleihin. Kääntämisen koulutusohjelmat valmentavatkin ensisijaisesti ammattimaiseen käännöstoimintaan. Opiskelijoita perehdytetään esimerkiksi käännösten laadunvarmistukseen ja kääntäjien yleisiin eettisiin sääntöihin. Opiskelijat saavat myös runsaasti palautetta omista käännöksistään.

Pelkkien kielten korkeakouluopinnoissa kääntämisen opettelu on toissijaista, sillä niissä kääntäminen nähdään yhtenä keinona kehittää kielitaitoa. Kieliopinnoissa ei myöskään painoteta kääntämisen ammattimaisuutta. Kielten opiskelija voi toki erikoistua myös kääntämiseen sivuaineopintojen kautta, mutta useissa yliopistoissa opiskelija joutuu valitsemaan kahden koulutuslinjan välillä: esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa englannin kielen ja kulttuurin opiskelija ei voi suorittaa englannin kielen ja kääntämisen kursseja.

Jos käännöskompetenssia ei ole ollut mahdollista hankkia opintojen kautta, jäljelle jäävä keino on harjoitella kääntämistä itsenäisesti. Tämä on kuitenkin ammattimaisen käännöstoiminnan kannalta ongelmallista, sillä kääntäjäharjoittelija joutuu toimimaan ammattikääntäjänä usean vuoden ajan, ennen kuin hänelle ehtii kehittyä riittävä käännöskompetenssi. Onkin esitetty näkemys, että kääntämisen ylempi ja alempi korkeakoulututkinto vastaavat noin kahden vuoden käännöskokemusta. Pelkän kielitutkinnon suorittanut joutuu siis toimimaan ns. valekääntäjänä vähintään kahden vuoden ajan. Itseoppineilta kääntäjiltä puolestaan jotkut työnantajat edellyttävät vähintään viiden vuoden käännöskokemusta.

Erikoisalakompetenssi

Monet kääntäjät kääntävät yleiskielisten tekstien lisäksi eri erikoisalojen tekstejä, esimerkiksi lääketieteen tai tekniikan tekstejä, mikä vaatii riittävää ymmärrystä kyseisten alojen termeistä ja käsitteistä (ns. erikoisalakompetenssi). Kääntämisen maisterin näkökulmasta tämä on kuitenkin ongelmallista, sillä useimmilla kääntäjillä ei ole käännöstieteen tutkinnon lisäksi muuta erikoisalatutkintoa. Sama koskee kielten asiantuntijoita, jotka käännöstieteen sijaan hallitsevat erinomaisesti kielitieteen.

Itseoppineiden kääntäjien kohdalla tilanne on kahtiajakoinen. Jos kääntäjällä ei ole minkään alan tutkintoa, hänen asemansa on heikompi verrattuna kääntämisen maisteriin tai jopa kielitieteen maisteriin. Jos kääntäjältä taas löytyy jonkin erikoisalan tutkinto (esim. oikeustieteen), hän on luonnollisesti vahvoilla alan tekstejä käännettäessä. Jälkimmäisen ryhmän itseoppineilla kääntäjillä – ns. kääntävillä asiantuntijoilla – ei kuitenkaan ole muodollista todistusta riittävästä käännöskompetenssista, jonka asiantuntijakääntäjät saavat kääntäjäkoulutuksen kautta.

Kääntäjäkoulutuksessa ei ole tarkoituksenmukaista valmentaa opiskelijoita yksittäisten erikoisalojen kääntäjiksi, vaan koulutuksessa pyritään tarjoamaan riittävästi työkaluja, joilla voidaan ratkaista ammattikielten kääntämisen yleisiä ongelmia. Opintojen aikana harjoitellaan esimerkiksi tiedonhakua, perehdytään vertailevaan sanastotyöhön ja käännetään erilaisten erikoisalojen tekstejä (lääketiede, tekniikka, talous jne.). Lisäksi opiskelijoita kannustetaan suorittamaan muiden alojen sivuaineopintoja ja kehittämään osaamistaan valmistumisen jälkeenkin esimerkiksi avoimessa yliopistossa tai jatkuvan oppijan oikeudella.

Lopuksi

Ammattimainen kääntäminen vaatii asiantuntijuutta. Käännösalalla kaikki ammattikääntäjät eivät kuitenkaan ole kääntämisen asiantuntijoita. Kukaan ei valvo sitä, että kaikki kääntäjät varmasti ovat sisäistäneet kompetenssit, joita tarvitaan ammattimaisen käännöstoiminnan harjoittamisessa. Koska alalla toimii valekääntäjiä, käännöksen tilaajan on oltava varuillaan. Huonot käännökset voivat johtaa ansionmenetyksiin tai jopa vaaratilanteisiin: kukaan ei luota huonolla suomella kirjoitettuihin verkkosivuihin, ja virheelliset käyttöohjekäännökset voivat pahimmillaan johtaa kuolemantapauksiin.

Kääntämisen tutkinto on selvä merkki kääntäjän asiantuntijuudesta, sillä kääntäjämaisterin on valmistuakseen hallittava tietty määrä kääntämisessä tarvittavia tietoja ja taitoja. Asiantuntijakääntäjät ovat myös paremmin tietoisia kääntämisen eettisistä säännöistä ja omista kompetensseistaan. Asiantuntijakääntäjä tietää olla ottamatta vastaan toimeksiantoa, jonka suorittamiseen hänen taitonsa eivät riitä. Omien rajojen tiedostaminen auttaa häntä myös kehittämään edelleen kääntämisessä tarvittavia kompetensseja, mikä voi tapahtua esimerkiksi lisäkoulutukseen osallistumalla tai käännöstieteen kirjallisuutta lukemalla ja soveltamalla.

Artikkeleita aiheesta

Jääskeläinen, Riitta; Kujamäki, Pekka ja Mäkisalo, Jukka. 2011. Towards professionalism – or against it? Dealing with the changing world in translation research and translator education. Across languages and cultures. Vol. 12:2. S. 143–156. Saatavissa myös: https://www.researchgate.net/publication/275759380_Towards_professionalism_-_Or_against_it_Dealing_with_the_changing_world_in_translation_research_and_translator_education.

Malmkjær, Kirsten. 2009. What is translation competence? Revue française de linguistique appliquée. Vol. 14:1. S. 121–134. Saatavissa myös: https://www.cairn-int.info/journal-revue-francaise-de-linguistique-appliquee-2009-1-page-121.htm?contenu=article.